

Ihmiskunnan potentiaali
+ teknologian mahdollisuudet
Olemme ryhmä rohkeita yrityksiä, jossa alansa menestyvät toimijat yhdistävät voimansa ratkaistakseen yritysten ja yhteiskunnan haasteita. Me emme ole korporaatio emmekä sijoittaja. Olemme jotakin vähemmän, ja samalla paljon enemmän. Olemme supergroup.

Teknologian jatkuva kehitys ja ihmisten kasvava potentiaali ovat yhteiskuntaamme voimakkaimmin muovaavat voimat. Muutos ei koske pelkästään tapaamme tehdä työtä ja toimia yhteiskunnassa, vaan myös yritysten, julkisen sektorin ja kaupunkien tarvetta uusiutua. Muutoksen vastuullinen johtaminen ja toteuttaminen on yksittäiselle yritykselle liian suuri haaste. Siksi toimimme yhdessä.
Vahvoja omillamme, yhdessä vielä enemmän.

Meitä Bravedossa määrittää ennakkoluulottomuus ja syvä usko tekemiseen. Me emme ole käsienheiluttajia, vaan hihojen käärijöitä. Olemme ongelmanratkaisijoita, joilla on taito yhdistää juuri oikeanlaiset osaamiset, juuri oikeassa skaalassa ja johtaa lopputulos tyylikkäästi maaliin.
Jokainen Bravedo-yhtiö on oman alansa parhaimmistoa. Kun lyömme voimamme yhteen ratkaistaksemme asiakkaidemme haasteita yhdessä, syntyy ainutlaatuisia teknologia- ja palveluratkaisuja. Autamme asiakkaitamme kasvamaan vastuullisesti vahvemmiksi ja tehokkaammiksi.

Huomisen haasteisiin ei voi vastata eilisen rakenteilla.

Huomisen haasteisiin ei voi vastata eilisen rakenteilla.
Tarjoamme asiakkaillemme ainutlaatuisia ratkaisuja yhdistämällä ihmisten potentiaalin, teknologiat ja palvelut. Rakennamme yritysyhteisöämme toisiamme täydentävillä osaamisilla, mutta haemme rohkeasti kumppanuuksia myös yhteisömme ulkopuolelta.
Tuomme eri alojen spesialistit yhteen yli perinteisten rajojen ja rakenteiden. Jos sinulla on haaste, me kokoamme siihen ratkaisijat ja tekijät.
1999
PERUSTETTU
30+
YRITYSTÄ
11
MAASSA TOIMINTAA
670+ m€
YHTEENLASKETTU LIIKEVAIHTO 2021